![]() |
![]() |
||
|
Juhana Lehtinen Toimin Lidlissä markkinointiassistenttina. Työtehtäviini kuului lehtien ja Tärkeimpänä oppimanani asiana pidän sitä, että osaan perustella tekemiäni valintoja töissäni. Tiedostan miksi teen valintoja joita teen ja uskallan seisoa päätöksieni takana. Mainonnan ja viestinnän mahdollisuuksia on nyt myös helpompi hahmottaa kokonaisuuksina. Koulutuksesta on jäänyt käteen iso mediapaletin ymmärrys jota aion hyödyntää kampanjoissa. Uskallan myös kyseenalaistaa vanhoja toimintatapoja ja rikkoa kaavoja perustellusti sekä olla kriittisempi itseäni ja omia toimintatapoja kohtaan. Parasta koulussa olivat välillä ahdistusta aiheuttavat kritiikit. Opiskelukavereiden perusteltu, julmakin kritiikki, joka poikkeuksetta annettiin hyvässä hengessä, olivat eteenpäin ajava voima. Ne tekivät varmasti työstä jos toisesta sellaisen, että sen vieressä saattoi seisoa ujolla ylpeydellä. Toisena antoisana ja mieleenpainuvana asiana koin etätehtävät ja erityisesti hetket keskiyöllä juuri ennen deadlinea kun paine ja ahdistus vaihtui tekemisen riemuksi palauttaessani tehtävää. Oli hienoa huomata, että kun pääsee tekemään jotain päivätöistä poikkeavaa ja itsensä näköistä, niin takana oleva raskas työpäiväkään ei hidasta vauhtia. Jouko Ollikaisen hulluutta hivelevät ja inspiroivat kuvitustekniikkatunnit jäivät parhaiten mieleeni. Harvoin, jos koskaan on ollut mahdollisuutta tuntea sellaista innostusta, mikä tarttui välittömästi Joukon tunneilla. Kynä ja luonnosvihko ovat tulleet osaksi jokapäiväistä elämää - kiitos Joukon. Töissä opiskeluani on tuettu ymmärryksellä ja aikataulujen kanssa on joustettu kiitettävästi. Vaikka lähiopetusta oli yleensä vain kaksi kertaa viikossa (koulutöitä tosin riitti pitkin viikkoa), oli työn, koulun ja henkilökohtaisen elämän yhdistäminen toisinaan vähintäänkin nuorallatanssia. Toisaalta paineessa niitä timanttejakin syntyy.
|
||